Järviseutu

Puulavesi

PuulavesiPuulavesi tunnetaan myös nimellä Puula. Puula sijaitsee Etelä-Savossa, Hirvensalmen, Kangasniemen kuntien ja Mikkelin kaupungin alueilla. Järveä ympäröivät Saimaa ja Päijänne. Puula on valittu Etelä-Savon maakuntajärveksi vuonna 2011. Puula muodostaa monimuotoisen, niukkaravinteisen ja kirkasvetisen järviketjun, jolle on tunnusomaista jylhät, karut, kallioiset rannat lehtipuumetsät.

Puula on Suomen 13. suurin järvi ja se on pinta-alaltaan 330 km2. Puulavesi yhdistyy Kissakosken kanavalla Mäntyharjun reittiin ja laskee Suonsalmen kautta Liekuneeseen. Koillisesta Puula yhdistyy Läsäkosken kautta Kyyveteen. 1800-luvun puoliväliin saakka Puulan vedet laskivat Suonteeseen Sysmän reitille, kunnes valmistui Kissakosken kanava vuonna 1854. Knavan rakentaminen aloitettiin 1831.

Puulavedellä kalastuksen ja veneilyn lisäksi suosittu vesiharrastus on melonta. Suosittu Naarajoki–Kyyvesi–Puula -melontareitti on paikoittain hyvinkin haastava 100 kilometrin mittainen reitti.

Puulavedellä melontaretkelle

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPuulalla on loistavat mahdollisuudet melonta- tai souturetkiin. Alueella on suuria ja haastavia järvenselkiä, joiden ylitys on jo vaikeaa, joten hyviä melontataitoja tarvitaan. Melontaretken etukäteen suunnittelu, reittien selvittäminen ja turvallisuusohjeisiin tutustuminen tekee melontareissusta huomattavasti mukavamman ja turvallisemman.

Melontareitit kulkevat Kyyveden ja Puulan suojelualueiden kautta. Melontareitti kulkee Läsänkosken kautta, joka yhdistää Puulan ja Kyyveden.

Sekä Puulassa että Kyyvedellä on useita rantautumispaikkoja, joihin on helppo pysähtyä. Välinevuokrista saat lisätietoamuun muassa www.travel.fi/puula-kyyvesi, www.visitmikkeli.fi, www.hirvensalmi.fi ja www.kangasniemi.fi.

Pidemmälle reissulle pääset yli 100 kilometrin pituisella melontareitillä Naarajoelta Kyyveden kautta Puulaan. Matkan varrella on telttailumahdollisuus kaikilla rantautumispaikoilla.